lauantai 26. marraskuuta 2016

26.11 5 päivää

Pentusilla ikää jo huimat 5 päivää. Pentulaatikossa syödää ja nukutaan, kuten pitääkin. Pennut ovat todella pontevia, päättäväisiä ja vauhdikkaita. Bio sensorin käsittelyä vastustellaan koko pienen kropan voimalla ja nälän yllättäessä nisärivistöön ängetään huimalla sisulla.

Pentusten painot nousevat hienosti. Illan punnitukset:

Nappi 415g
Nuppu 575g
Nonni 510g
Narri 528g
Noku 503g
Noita 423g
Niksi 555g
Niitti 441g

Päivän kuvia:

Nappi, Noku ja Niksi

Koko jengi

Noita

Narri ja Niksi

Narri ja Niksi

Nuppu ja Noita

Noku

Nuppu, Nappi ja Noita

Noku ja Nappi

Niksi

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Pikaiset kuulumiset

Sain aamulla kuvaterveisen ja pikakuulumiset pentulaatikolta. Pentulaatikkoon kuuluu hyvää, pennut on tyytyväisiä, maitobaarilla viihdytään ja pentusten painot on ok. Huomenna pennuilla alkaa Bio Sensor-ohjelma, joka tehdään 3vrk iästä 16vrk ikään asti.

"Bio Sensor on Yhdysvaltain armeijan kehittämä ohjelma, jonka tarkoitus on stimuloida pennun aivojen synapsien kehitystä. Pentujen hermoston kehitys on hyvin aktiivista 3-16 vuorokauden iässä, ja Bio Sensor-ohjelma kohdistuu juuri tuohon ikäkauteen. Aivosolujen välisten synapsien määrällä on vaikutus koko hermorakenteeseen. Mitä enemmän koiralla on synapseja aivosolujen välillä, sitä enemmän sillä on mahdollisuuksia käyttää aivokapasiteettiaan. Mitä aiemmin hermosto alkaa kehittyä, sitä enemmän synapseja ehtii syntyä kriittisen kehitysvaiheen aikana. Samanaikaisesti Bio Sensor hyödyttää pentua myös sosiaalistamisen kannalta, ja menetelmä totuttaa pentua käsittelyyn. Hyvän hermoston ja stressinsietokyvyn omaava koira pystyy aikuisenakin oppimaan tehokkaammin, ja toimimaan paremmin vaativissakin tilanteissa.

Bio Sensor-ohjelman on tutkittu vaikuttavan pentujen kehitykseen muun muassa seuraavilla alueilla:
- hermoston varhaisempi kehitys
- parempi kardiovaskulaarinen suorituskyky
- parempi vastustuskyky fyysisille sairauksille
 - parempi ongelmanratkaisukyky
Bio Sensor-ohjelma suoritetaan pennuille 3-16 vuorokauden iässä kerran päivässä. Ohjelman ärsykkeet eivät kuulu sen ikäisen pennun luontaisesti kohtaamiin ärsykkeisiin. Ohjelmaa ei toisteta useammin, sillä liiallinen stressaaminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Pentu kerrallaan käydään kaikki viisi kohtaa läpi:
1. Kosketusärsyke
Kutitetaan pentua yhden tassun varpaiden välistä pumpulipuikolla. Ei ole väliä ilmaiseeko pentu tuntevansa ärsykkeen vai ei. Kesto 3-5 sekuntia.
2. Pystyasento (pää ylös)
Pidetään pentua molemmissa käsissä niin, että se on pystyasennossa, pää hännän yläpuolella. Kesto 3-5 sekuntia. 
3. Pystyasento (pää alas)
Kuten edellä, mutta pää alaspäin. Kesto 3-5 sekuntia. 
4. Selkäasento
Pidetään pentua selällään kämmenillä. Kesto 3-5 sekuntia. 
5. Lämpöärsyke
Asetetaan pentu mahalleen märälle, jääkaappikylmälle pyyhkeelle. Ei estetä pentua, jos yrittää ryömiä pois alustalta. Kesto 3-5 sekuntia."

Pentujen iltapainot:
Nappi 345g
Nuppu 455g
Nonni 400g
Narri 402g
Noku 385g
Noita 355g
Niksi 445g
Niitti 385g

Lisää ällösöpöä kuvasaastetta tiistailta kun Piiloilla oli ikää huima 1vrk. Ihanat minit.

 Nuppu
Narri & Niitti
 Niksi
 Nappi
 Väsynyt mamsku ja sen aarteet
 Iloinen mamsku
 Punaiset maitobaarilla ja Nonni pesulla
 Team Punanutut: Nuppu, Niksi, Noku, Narri & Nappi

tiistai 22. marraskuuta 2016

Pois piilosilta

Lähes suora kopio meidän oman blogin tekstistä. Vähän tarkempi sepustus eilisestä. Viimeiset kaksi päivää on ollut täynnä tunnetta. Silmissä vilisee vain pentuja ja sydämiä.

Sunnuntai-iltana makasin sängyssä ja selasin toinen toistaan kummallisempia viestiääniä. Olohuoneesta mies huvittuneena huuteli mitä ihmettä teen. Halusin etsiä mahdollisimman äänekkään viestiäänen, jos Laura viestittäisi yöllä synnytyksen alkamisesta. Löysin kamalan viestiäänen ja seuraavana päivänä vähän hävetti jopa. Nukuin vähän levottomasti ja aina herätessä kurkkasin puhelinta, ei mitään. Aamulla ensimmäisenä kurkkasin puhelinta, ei mitään. Aloin laittaa tytölle aamupalaa ja seuraavan kerran puhelinta katsoessa - odotettu viesti! 07.51 Laura laittoi viestin, että Ilo läähättää ja petaa, joten aletaan valmistautua synnytykseen. Mikä ihana viesti! Kääk!
 
 Kasa vastasyntyneitä. ♥
 
Ensimmäisenä aloin hihkua viestiä, seuraavaksi herätin miehen ja sitten menin aivan lukkoon. Unohdin jatkuvasti mitä olin tekemässä, kuljin ympäri asuntoa ja mietin "että mitähän hittoa". Menin hetkeksi täysin toimintakyvyttömäksi. Joskus silloin vuosia sitten oman synnytyksen lähestyessä pakkasin sairaalakassin, mutta olin pakannut kassin valmiiksi myös Ilon synnytyksen lähestyessä. Silti tuli "kiire" ja viiletin tukka putkella (kun sain itseni toimimaan). Röykkään saavuin noin 11.30. Tosi hyvissä ajoin.
 
Ilo oli todella iloinen tajutessaan minut. Meinasi jopa hypätä, mutta totesin ehei. Ilo oli v-a-l-t-a-v-a. Ilo oli valtava pari viikkoa sitten meiltä lähtiessä, mutta se ei ollut mitään verrattuna tuohon. Linnoittauduin pentuhuoneeseen. Ilo hakeutui lähelleni kerjäämään rapsutuksia ja viihtyi siinä aina vaihtelevan ajan. Ilo oli todella levoton, liikkui ympäri huonetta, petasi ja läähätti. Ajoittain takajalat tärisi ja Ilo ojenteli jalkojaan. 14.10 Ilolle tarjottiin ruokaa, mutta ei maistunut. 14.50 Ilo petasi niin villisti, että koko pentuaitaus rytkyi. Ilo alkoi olla eri tavalla levoton, liikkui ympäri huonetta ja pälyili huoneessa ollutta suljettua lentoboxia. 15.30 nukkui pitkät unet sylissäni ja rauhoittuikin vähän. Kannustettiin Iloa pentuaitaukseen, jotta se keskittyisi sylittelyn sijaan synnytykseen. 
 
 

17.15 Ilo petasi niin kovasti, että koko pentuaitaus liikkui. Ilo oli todella levoton. Kävi huoneen ovella portilla, katsoi aiemmin mainittuun boxiin, kävi pentuaitauksessa, tuli pois, etsi selvästi paikkaa ja olisi mahdollisesti halunnut omiin oloihinsa. Iloa alkoi selvästi supistella enemmän. 17.45 Ilo alkoi oikoa itseään kyljellään ja jalat tärräsi välillä. 18.00 Ilo kävi aitaukseen pötkölle, Laura kehui ja rapsutteli Iloa. Hetken päästä Laura totesi "alle puoli tuntia, ei sitäkään". Se tunne. 18.28 meni lapsivesi ja 18.35 syntyi ensimmäinen pentu, punainen narttu 335g. Pillahdin itkuun. Pillahdin uudestaan itkuun tätä kirjoittaessa ja sitä hetkeä miettiessä. Sitä tunnetta ei voi sanoin kuvailla. Meidän ensimmäinen pentu. Nappi ♥. Ilo oli huolehtivainen, mutta vähän ihmeissään. Koitti aluksi "piilottaa" pentua mm. leukansa alle. Ilo petasi synnytyksen lähestyessä ja koitti jatkaa turhan villiä petaamista myös ensimmäisen pennun syntymisen jälkeen. Piti kertoa, että enää ei oikein voi noin pedata. Nopeasti Ilo kuitenkin uskoi kun  sanottiin.

19.03 alkoi supistella taas voimakkaammin, 19.23 supistuksia alkoi tulla tiheämmin. 20.14 syntyi toinen pentu, punainen narttu 450g. Nuppu ♥. Toinen oli huomattavasti ensimmäistä pentua isompi ja Ilo joutui tekemään hirveästi duunia. Seuraava tulikin rytinällä, blobs vain. 20.21 syntyi kolmas pentu, musta narttu 350g. Nonni ♥. Tuli tauko ja Ilo hoiti kolmea tytärtään antaumuksella. 21.08 syntyi neljäs pentu, punainen tyttö 361g. Narri ♥. 21.26 syntyi viides pentu, punainen uros 335g. Noku ♥.  21.36 syntyi kuudes pentu, musta narttu 361g Noita ♥. Pennut syntyi aika kivalla tahdilla. 22.28 syntyi seitsemäs pentu, punainen uros 404g. Niksi ♥. Laura tunnusteli Ilon vatsaa ja totesi, että kyllä siellä vielä yksi pentu on. Aikaa kului lähes tunti, mutta 23.24 syntyi kahdeksas pentu, musta narttu 352g. Niitti ♥. Ilosta huomasi selvästi aina kun syntymä lähestyi, supistukset oli voimakkaampia ja niitä tuli tiheämmin. Pennut oli tomeria ja Laura nauroikin, että ne juoksivat sikiöpusseista. Niin vauhdikkaat ensihetkestä alkaen.
 
 
Ilo näytti todella väsyneeltä, mutta samaan aikaan todella onnelliselta. Rankka homma, mutta niin synnytys aina on. Ensimmäisen pennun supistukset sattui selvästi vähän muita enemmän, Ilo vinkaisi pari kertaa. Ilo oli oikein reipas ja selviytyi hommasta hienosti. Ilon äidinvaistot heräsi heti ja hoiti pentujaan hienosti. Silti käyttäytyi mallikkaasti, vaikka me oltiin Lauran kanssa pentuaitauksen vierellä ja Lauran perhe kävi katsomassa pentuja. Ilo oli aluksi selvästi ihmeissään kun pennut vinkui ja vähän mietitytti miten asettuu, että ei lyttää pentujansa. Ilo oli aivan likainen, joten pikapissatuksen jälkeen se kävi pikaisesti pesulla ja pääsi takaisin pentujensa luokse. 
 
Osasin käyttäytyä yllättävän rauhallisesti ja hillitysti. Olen ylpeä itsestäni. Itkin vain Napista ja suhtauduin muutenkin maltillisesti. Laura varmasti vaikutti asiaan. Laura on rauhallinen ja järkevä. Lauralla on myös kokemusta, joten luotin Ilon olevan hyvissä käsissä. Etukäteen minua oli jännittänyt ja jopa pelottanut, mutta itse tilanteessa pelko haihtui. Olen äärettömän onnellinen ja kiitollinen kun sain olla mukana synnytyksessä. Ainutlaatuinen ja ikimuistoinen kokemus. Syntymän ihme. Se on jotain käsittämätöntä.
 
 
Kävin nukkumaan pentuhuoneen lattialle patjalle. Tai no, ei meinannut uni tulla millään. Ei väsymyksestä huolimatta, koska kävin niin kierroksilla. Aivan käsittämätön fiilis. Ilo huokaili tyytyväisenä, pennut inisi ja lussutti nisiä. Välillä meinasin nukahtaa, mutta havahduin jokaiseen vinkaisuun. Sain minä ainakin pari tuntia nukuttua, sillä heräsin kesken unien ja havahduin hiljaisuuteen. Kurkkasin salaa pentulaatikkoon. Ilo makasi pitkin pituuttaan, pennut nisillä. Mamsku ja pentuset vaikutti kovin tyytyväisiltä elämäänsä. Aivan ihastuttavia. Hymyilytti ja hymy huulilla nukahdin uudestaan.
 
Olin laittanut kellon kuudelta soimaan. Ajattelin, että sen aikaisemmin en kehtaa laittaa. Heti heräämisestä asti ihailin pentuja. Oikeastaan ihailin pentulaatikon asukkeja viitisen tuntia, enkä edes tajunnut sitä ennen kuin vilkaisin kelloa. Välillä pentuhuoneessa oli muitakin, mutta pitkän pätkän olin siellä yksin koiraperheen kanssa. Meinasin pillahtaa itkuun useamman kerran kun katselin Iloa. Ne äidinvaistot, liikuttavaa. Niin kaunista. Niin ihana katsoa. Ilo oli toisena päivänä jo huomattavasti varmempi pentujen hoidossa. Ei miettinyt liikaa, miten tässä nyt olisi. Pentujen vinkuessa kauempana tökkäisi hellästi kuonollaan. Määrätietoisesti putsasi pienten peput, vastaväitteistä huolimatta. Myös pennuista huokui määrätietoisuus. Käsittämätöntä, että tyypit on sokeita ja kuuroja, eikä ne osaa kävellä, mutta silti ne tietää tasan mitä haluaa ja tekee töitä saavuttaakseen haluamansa. Esimerkiksi meidän pieni Nuppunen ilmoittaa erittäin äänekkäästi, jos ei pääse syömään heti halutessaan. Surffaa sisarustensa päällä ja hakeutuu ahnaasti taaimmaisille nisille, joista heruu eniten maitoa. Aika valloittava persoona jo nyt. 

Sydän on pakahtua kun näitä tyyppejä katsoo. Olin kiintynyt niihin jo masuaikana, mutta nyt kun olen tavannut ne... huh. Niin kauniita ja ihania. Odotan innolla, mitä näistä vielä kasvaa. Ihastuttavia ja meneväisiä touhutoopeja ovat ainakin alusta asti.
 
Pentujen kokemusten kerryttäminen alkoi heti tänään. Niistä otettiin ensimmäiset posetuskuvat. Laura piteli pentuja vuorotellen käsissään ja Lauran mies Make otti kuvia. Lauran tyttären Saran kanssa koitettiin muistaa kuka pentu on kukin ja mietittiin, kumpi oppii tunnistamaan pennut nopeammin. Olen melko varma, että Sara. 
 
Ilo on ihana emä. Äidinvaistot löytyi heti ja Ilo hoitaa aarteitaan huolella. Pentujen luokse on kauhea kiire ja niistä pidetään hyvä huoli. Hetki sitten tuli Lauralta viesti, että pentulaatikkoon kuuluu hyvää. Pennut on tyytyväisiä ja painot on kaikilla ok. Ilo suhtautuu kaikkiin perheenjäseniin mahtavasti ja se on mahtavaa.  Video päivältä:

Ekat posetukset



Uros, Niksi



Narttu, Nuppu



Narttu, Nonni



Narttu, Noita



Narttu, Nappi



Narttu, Niitti



Narttu, Narri



Uros, Noku


maanantai 21. marraskuuta 2016

Hei me synnytään!

Tänään on se päivä! Ilo synnyttää. Koko päivä on odoteltu pieniä ihmeitä saapuvaksi.

1. pentu syntyi 18.36. Nappi on tumma punainen tyttö valkoisin ja todennäköisesti tan merkein, pään päällä valkoisessa merkissä hieno on-off kytkin. Paino 335g.

2. pentu syntyi 20.17. Nuppu on punainen typy valkoisin ja tan merkein, naamassa vahvat tanit. Paino 450g.

3. pentu syntyi 20.21. Nonni on musta tyttö ainakin valkoisin merkein. Taneista ei varmuutta. Paino 350g.

4. pentu syntyi 21.08. Narri on punainen tyttö valkoisin ja tan merkein, iso täplä pään päällä. Paino 361g.

5. pentu syntyi 21.26. Noku on punainen uros valkoisin merkein, taneista ei varmuutta. Paino 335g.

6. pentu syntyi 21.36. Noita on musta tyttö valkoisin ja tan merkein. Enemmän valkoista naamassa kuin Nonnilla. Paino 361g.

7. pentu syntyi 22.28. Niksi on punainen poju valkoisin ja tan merkein. Paino 404g.

8. pentu syntyi 23.24. Niitti on musta tyttö valkoisin ja tan merkein. Paino 352g.

Upeat 8 Piiloa ovat nyt täällä. Ilo on jaksanut synnytyksen hyvin ja hoitaa pentujaan esimerkillisesti. Hieno Ilo ja ihanat Piilot.