sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Rakoilevat silmät ja vaappuvat askeleet

Torstaina oli suuri päivä. Nonnin toinen silmä alkoi rakoilla ja Niksi karkasi pentulaatikosta ensimmäistä kertaa. Ikää huimat kymmenen päivää. Mikä Niksimies!

 Onnellinen mama ja tyytyväiset pupit.

Eilen lähdettiin Röykkään. Oltiin sovittu, että mennään yöksi pentuvahtiin ja odotimme päivää suurella innolla. Lähdin matkaan meidän 6-vuotiaan Janessan kanssa. Perillä vastassa oli myös Eija, joka on J-pentueen Kaylan ja tulevaisuudessa myös yhden N-pennun omistaja. Eija tapasi pennut ensimmäistä kertaa ja oli myyty. Ilo oli haljeta nähdessään minut ja pikkuihmisen. Toivotti meidät tervetulleeksi varsin... no, iloisesti.

 Noita & Nonni. Noidan auenneet simmut.
 Nappi, Nuppu & Nonni. Nupun rakoilevat simmut.
 Niksi ja rakoilevat simmut.
 Nonni ja rakoilevat simmut.
 
Päivä kului pentuhuoneessa - aamupäivästä myöhäiseen iltaan. Pentuhuoneesta poistuttiin vain syömään ja pissattamaan aikuisia koiria. Ihmeteltiin ja ihasteltiin pentuja. Tunnit kuluivat huomaamatta. Ilo ei ottanut häiriötä kenestäkään, Ilo näytti ihanan tyytyväiseltä ja kerjäsi (ja saikin) masurapsuja aina kun siihen oli mahdollisuus.

 Team Mustat: Niitti, Nonni & Noita ja Team Punaiset: Nuppu, Noku, Narri, Niksi & Nappi.

Siliteltiin ja syliteltiin pentuja vuorotellen. Osalla pennuista oli vähän villiä, mutta osa oli oikein rauhallisesti syliteltävänä. Pennut sai nukkua vuorotellen myös lattialla istuneen Janessan reisien päällä. Aika tyytyväisen oloista porukkaa. Eijan lähdettyä punnitsin pennut ja tein niille Bio Sensorit. Juuri silloin rennoimmin suhtautui varmaan Nonni ja Niksi, eniten vastusteli mustat tytöt Niitti ja Noita. Bio Sensoroinnista selvittiin mukavasti, mutta punnitsemisen meinasi olla vähän haastavaa sähikäisten kanssa. Sain kuitenkin jonkinlaiset painot kaikilta ylös ja painot näytti hyvältä. Tein Bio Sensorit myös aamulla ja meininki oli huomattavasti hillitympää kuin edellisenä iltana. Kaikilla.

 Nonni & Niksi.
 Niitti & Nuppu.
 Noku ja makoisa haukotus.
 Noku, Niksi & Nonni.
 Narri.
 Nappi, Nonni & Noku.

Tänään Pentuhuoneessa vierähti taas monta tuntia. Noku otti veljestään mallia ja karkasi ensimmäistä kertaa pentulaatikosta. Kukahan on ensimmäinen siskoista, epäilen toimeliasta ja tomeraa Nuppua. Pennut selkeästi harjoittelevat kävelyä ja ainakin Nuppu näytti oikeasti kävelevän pieniä pätkiä, suloisesti vaappuen. Osalla porukasta on silmät auennut ja osalla rakoilee, aukeaa varmasti ihan lähipäivinä. Söpöyskerroin  vain kasvaa.
 
Kuvia tuli otettu yli 300 - pelkästään kameralla. Lisäksi tuli kuvattu molempien puhelimilla ja otettu videota kaikilla kolmella laitteella. Sööttejä kuvia ihanista puupeista olisi vaikka kuinka ja valinta olikin kamalan vaikeaa. Noh, ainakin kuvamatskua riittää.

Pennuilla ikää huomenna kaksi viikkoa. ♥

 NAPPI & NUPPU
 NONNI & NARRI
 NOKU & NOITA
NIKSI & NIITTI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti