Tänään
ajeltiin Janessan kanssa Ilon ja pentujen luokse. Meidät toivotti
tervetulleeksi - kuten aina - iloinen äitikoira, mutta lisäksi myös
iloinen pentulauma. Pennut oli kasvanut ja kehittynyt. Huiman kehityksen
huomasi heti kun ovi aukesi. Pennut selvästi rekisteröivät meidät
katseellaan ja tulivat tervehtimään - siis aivan älyttömän söpöä.
Viime viikolla oli puhjennut ensimmäiset
hampaat. Pennut alkoivat seurata lelujen liikettä ja taistella
toistensa lisäksi myös mm. karva-alustan kanssa. Pennut pääsivät
tutustumaan olohuoneeseen. Eilen pennuille tuli
ikää kolme viikkoa ja ne saivat ensimmäistä kertaa kiinteää ruokaa.
Hyvin maistui, mikä ei toki ole mikään ihme kun on näistä ahmateista kyse.
Pennut saivat ensimmäistä kertaa myös kaulapannat kaulaansa.
Pennut
kävelevät kunnolla ja hakevat vauhdikkaampaa liikettä. Ne istuvat. Ne
hoitavat asiansa ilman äitikoiraa. Ne heiluttavat häntää. Haukkuvat.
Murisevat. Leikkivät toistensa kanssa. Kiipeävät syliin. Pussaavat.
Purevat. Äitikoirakin saa osansa pentujen leikki-innosta ja Ilokin on
tajunnut, että voi jo vähän leikkiä omien pentujensa kanssa.
Hengasimme
pentuhuoneessa huomaamatta taas nelisen tuntia. Jännästi ajantaju
katoaa täysin Piilolandiassa. Ilo oli onnellinen. Toivotti meidät
tervetulleeksi oikein iloisesti ja rakastavasti. Hoiti velvollisuutensa
äitikoirana, nautti vatsarapsutuksista, touhusi itsekseen narulelun kanssa,
nukkui levollisesti ja vaikutti erittäin tyytyväiseltä.
Pennut
söivät ja nukkuivat, mutta touhusivat paljon muutakin. Kiipesivät
meidän molempien syliin, pussasivat, maistelivat sormia, kiinnostuivat
leluista, hyökkivät toistensa kimppuun, hepuloivat yksin, hepuloivat
yhdessä, katselivat mietteliäästi ympärilleen, nukkuivat sylissä,
maistelivat kameran kaulanauhaa, kiinnostuivat Janessan värityskirjasta,
taistelivat karva-alustan kanssa, härkkivät äitiä. Touhutoopet.
Nappi äidin kaulalla.
Nuppu äidin kainalossa.
Yksinkertaisesti Paras.
Aika on mennyt aivan käsittämättömän nopeasti. Ajatella,
että Piilonaattoreilla on ikää jo kolme viikkoa. Reilu neljä viikkoa ja
Piilot lähtevät valloittamaan jo omia kotejaan.
PIILOT 22 PÄIVÄÄ
Nappi & Nuppu
Nonni & Narri
Noku & Noita
Niksi & Niitti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti