tiistai 16. toukokuuta 2017

13.01. Onnea matkaan parhaat

Nyt on blogi päivitetty ajan tasalle niiltä osin, mitä voi päivittää. Pennut täyttää sunnuntaina kuusi kuukautta ja koitan saada päivitettyä tänne pentujen kuulumiset.

"Piilot täyttää maanantaina kahdeksan viikkoa. Ne muuttavat koteihinsa viikonloppun aikana, tänään ja huomenna. Onnea matkaan! Aika on mennyt käsittämättömän nopeasti. Juuri Ilo oli astutusreissulla ja nyt pennut lähtevätkin jo maailmalle. Huimaa!
Hupin sisko Mysti (Niitti) tuli meille hoitoon huomisiltaan asti. Alustavasta suunnitelmasta poiketen, lähdettiin koko perhe hakemaan pentusia. Perillä ruokin ja pissatin pennut, jonka jälkeen touhotettiin niiden kanssa tunti ja sitten oli aika lähteä kotiin. Automatka meni oikein hienosti, pennut matkustivat autohäkissä samalla puolella ja nukkuivat koko matkan. Pysähdyttiin huoltoaseman pihassa ja pennut kävivät heti pissillä. Reippaasti kulkivat hihnoissaan, koittivat laittaa leikiksi ja nukahtivat autoon päästyään uudestaan.  Ei olisi uskonut, että on kaksi pentua kyydissä.


Kotona Ilo oli haljeta ilosta kun se näki pentunsa. Ilon reaktiota oli niin liikuttava katsoa. Ilo oli sanoinkuvaamattoman iloinen. Ilo on niin innoissaan pennuistaan, että se ei meinaa malttaa antaa niiden nukkua. Ilo katseli pentuja sohvalta - ei reaktiota, Ilo hyppäsi sohvalta alas - ei reaktiota, Ilo pesi pentujaan - ei reaktiota, Ilo heittäytyi selälleen kierimään - ei reaktiota. Raasu, ihana. Pennut ihmettelivät hetken Ilon iloista häsellystä, mutta leikkivät pian mukana. Erityisesti Hupin kanssa Ilo on saanut hyvät leikit aikaiseksi ja Hupi kyllä sanoo äidille takaisin, jos äiti meinaa olla liian villi.  Hupilla ja Mystillä on mennyt kauhean kivasti meillä. Ovat kuin olisivat aina olleet luonamme.

 Liikuttavan onnellinen äitikoira.

Sanni (Nappi) muutti Marille Kuopioon, Hupi (Nuppu) muutti minulle Tampereelle, Helka (Nonni) muutti Annelle Ylistaroon, Ruska (Narri) muutti Kirsille Ylöjärvelle, Polte (Noku) muutti Eijalle Jämsään, Noksu (Noita) muutti Tiinalle Röykkään, Nooa (Niksi) muutti Johannalle Paippisiin ja Mysti (Niitti) muutti Marialle Akaaseen. Onnea kaikki!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti